torstaina, elokuuta 27, 2009

Lomailua

Parin viikon lomajakso on loppumassa. Ensimmäinen viikko meni auringossa melkein netin ulottumattomissa. (Kuvia ja kommentteja matkapäiväkirjassa)Tällä toisella viikolla onkin riittänyt puuhaa ATD:n uuteen treenikenttään liittyvien asioiden parissa. Olen myös sotkeutunut syysskabojen yhteydessä pidettävien russeleiden agilitymestaruuskisojen järjestelyihin sekä syyskuun lopun Helsingin seudun kennelpiirin agiltymestaruuskisoihin ja muutama viesti + puhelu ja tavaroiden penkominen ja toimittaminen johonkin on liittynyt luonnetesteihin ja viime syksyn agilitykisoihin ja niiden kadonneisiin papereihin. Enkös myös mennyt ehdottamaan russeleille omien virallisten agilitykisojen järjestämistä esim. erikoisnäyttelyn yhteyteen.

Maanantina ja tiistaina täällä oli osan päivää hoidossa myös Vinha ja Jymy, koska Helin talossa tehdään parvekelasien pesua, joka oli jäänyt rakennusajan loputtua tekemättä. Koirat eivät aivan osaa vielä rauhoittua ollessaan täällä yhdessä. Jymy ja Metka leikkivät koko ajan. Jymyä pitää hiukan tarkkailla ja päästää tai viedä välillä ulos, sillä se ei ole aivan sisäsiisti. Vinha kommentoi melko herkästi, jos kuulee tai näkee jotakin mielenkiintoista ulkona. Suoraan sanottuna on hiukan stressaavaa pitää kaikkia neljää koiraa täällä samaan aikaan.

Ruskalla oli vatsavaivoja muutaman viikon ennen lomamatkaani, mutta asuessaan Helillä vatsa rauhoittui. Nyt on ollut Metkalla vatsa selvästi kipeänä. Jo eilen huomasin, että masu oli löysänä ja aamuyöstä heräsin pari kertaa sen kynsien rapinaan ja löytyi useampia pieniä löysiä kasoja olohuoneen lattialta. Onneksi Metka ei kakkaa matolle kuten Ruska. Nyt aamupäivällä laitoin paperia lattialle muutamaan kohtaan ja Metka on käynyt kyykistymässä sinne, jos en ole huomannut päästää sitä pihalle, jossa sielläkin se on jo käynyt pariin kertaan. Lisäsin aamuateriaan Tehobaktia, toivottavasti vatsa pian rauhoittuu.

tiistaina, elokuuta 11, 2009

Luonnetesti

Kolmen viikon intensiivi-tokokurssi on takana ja nyt olen ilmoittanut Metkan talveksi ATD:n alokasluokan toko-liikeitä treenaavaan ryhmään, agilityäkin jatketaan. Saankohan koskaan mentyä kokeeseen tai kisoihin?

Sunnuntaina toimin ensimmäistä kertaa ATD:n luonnetestissä ylitoimitsijana eli anoin aikanaan luvan pitää kokeen, varasin kokeelle pitopaikan ja tuomarit sekä työntekijät ja työntekijöille muonituksen yms. Itse koepäivä sujui leppoisasti tuttujen työntekijöiden ja testattavien sekä mukavien tuomareiden seurassa. Oli erittäin mielenkiintoista toimia sihteerinä ja täyttää testilomakkeita suljettujen ovien takana kuunnellen tuomareiden jutustelua. Päivä oli myös tavallaan raskas, sillä koko ajan jännitti, meneekö kaikki varmasti oikein. Aikataulusta olimme päivän päättyessä myöhässä puolisentoista tuntia, kuten aina tuntuu luonnetesteissä tapahtuvan. Myös ampuminen jännitti, sillä en ollut koskaan ennen tehnyt sellaista. Pari kertaa ase ei lauennut oikeaan aikaan ja kerran laukaus sitten pamahti liian pitkällä viiveellä.

Kaiken kaikkiaan järjestelyt eivät olleetkaan ylivoimaiset ja niinpä varasin jo samat tuomarit ja paikan ensi kesälle 31.7. ja 1.8. ATD:lle ja Suomen Jackrusselinterrierit ry:lle.



Katri Soini kuvasi koiria ja työntekijöitä ja muutama otos tuli myös Eila mestariampujasta. :)