lauantaina, kesäkuuta 27, 2009

Jymyn herkkuja

Maanantaina kävimme Herttoniemessä Sopulitiellä rokotuttamassa Metkan ja Jymyn. Menimme bussilla, mutta takaisin kävelimme, sillä matkahan oli tuskin paria kilometriä ja reitti on mitä mukavinta ulkoilumaastoa. Olisi mukavaa käydä säännöllisesti henkilökohtaisesti tutulla eläinlääkärillä, mutta täytyy myöntää, että viiden minuutin bussimatka / parin kilometrin kävely voittaa lähes tunnin matkustelun parilla bussilla Tapiolaan.

Heli pohtii saako Jymy riittävästi syödäkseen, kun on siirrytty kolmeen ruokailukertaan päivässä. Jymy taitaa vain olla sitä mieltä, että ateriat voisivat koostua muustakin kuin koiranruoasta. :)

Keskiviikkona palasimme Metkan ja Jymyn kanssa Maunulasta treeneistä ensin bussilla 550 Viikin Prismalle ja siitä 68:lla kotiin. Jymy oli tullut Maunulaan Helin ja Vinhan kanssa samaa reittiä. Odottaessamme 68:aa Jymy löysi pysäkin takaa pensaista jotakin suuhunsa. Pyysin sitä irrottamaan aarteensa, mutta eihän se päästänyt irti ennen kuin tartuin sen aarteeseen ja huomasin sen olevan jonkun koiran pökäle. Voitte arvata miltä käteni näytti ja tuoksui. Onneksi mukana oli vielä tilkka vettä, jolla sain edes värin pois kädestäni ennen seuraavan bussin tuloa.

Torstaina kävimme Helin ja koirien kanssa yhdessä kaupassa ja ehdotin, että kulkisimme takaisin kotiin kalliometsikön kautta, joka on aivan Lahdentien vieressä. Heti alkupöpeliköistä Jymy nappasi jotakin suuhunsa. Luulimme, että se oli keppi. Se jokin pieneni ja pieneni kunnes Heli kumartui ja huomasi, että siinä oli karvoja. Se oli todennäköisesti oravan raato, sillä myyrän tai hiiren raadoksi se oli alkujaan liian pitkä. Onneksi Jymy oli syönyt matolääkekuurin juuri ennen rokotusta, joten tuskin se oravanraadon syönnistä sairastuu.

tiistaina, kesäkuuta 23, 2009

Alkoiko kesä?

Sunnuntaina paistoi vihdoin aurinko ja menimme Helin sekä koirien kanssa Viikin pelloille päiväkahville. Osa ruohikosta oli keretty ajaa lyhyeksi, osa oli jäänyt ajamatta ja ruohon/heinän haravointi oli tekemättä. Ehkä työpäivä oli loppunut torstaina kesken. Koirien oli mukavaa juoksennella välillä korkeassa ruohikossa ja välillä niitetyn ruohon päällä.
Vinha löysi jostakin lahoamassa olevan puun karahkan. Jymy lähti hiipimään hiljaa kohti Vinhaa. Hiukan pelotti, mitä tulee tapahtumaan, kun Jymy tarttuu karahkaan. Se sai kuitenkin ottaa irronneen osan Vinhan sanomatta mitään.
Yritimme ottaa "edustavan" kuvan koko nelikosta, mutta se on vielä aika haastavaa. Kun Jymylle antoi kovettuneen namipalan suuhun, se pysyi sentään hetken paikallaan jäystäen namia.
Turun matkalla oli Sarin kanssa puhetta, että vanhoja Vauhti-Vinhan kotisivuja pitäisi päivittää sen verran, että sinne lisättäisiin uudet yhteystietomme ja kerrottaisiin, ettei sivuja enää päivitetä, mutta blogeista voi lukea kuulumisiamme. Sari lupasi hoitaa homman pienen pientä korvausta vastaan ja se on nyt tehty.
Yhteystietosivulle halusin kuvan nykyisestä asuintalostamme ja istutin Metkan ja Ruskan talojemme edessä olevalle rakentamattomalle tontille.
Ruskan pään takana näkyy kotitalomme, jonka pohjakerroksessa asumme. Asunnon edessä on muurilla kevyenliikenteen väylästä rajattu piha. Asuntoon kuulu kaksiosainen lasitettu parveke ja talomme saunaosasto on kattokerroksessa. Sieltä on hieno näköala Kyläsaarenlahden yli Helsingin keskustaan.

lauantaina, kesäkuuta 20, 2009

Juhannuspuuhia

Keskiviikona oli taas minun ja Metkan agilitytreenit ja heti perään Helin ja Vinhan treenit. Jymy matkusti Helin ja Vinhan kanssa Maunulan kentälle ja meidän kanssamme sitten kahdella bussilla kotiin. Päivittelin koneelle tiistain työporukkatapaamisen kuvia ja huomasin yht´äkkiä Jymyn olevan selkäni takana työhuoneen sohvalla. Ihmetelin ensin, miten se on siihen päässyt .....
... kunnes se poistui sohvalta ja kiipesi toisesta päädystä takaisin irrotettua päätytyynyä pitkin. :) Näppärä poika. Nyt ei Metka enää päässyt Jymyä pakoon sohvalle.
Perjantaina lähdin pentuvahdiksi Turkuun / Tuorlaan Sarin sekä Taarnan ja Telkän kyydissä, kun Heli lähti sinne Vinhan kanssa kisaamaan. Autossa olivat myös Jade ja espanjanvesikoiransa Bono sekä Dino. Tunnelma oli mukavan tiivis, mutta siihenhän näillä reissuilla on totuttu. Heli ja Vinha tekivät hyppärillä 0:n, mutta agiradalla tuloksena oli 5, koska Heliltä unohtui hetkeksi ohjaus ennen keppejä.
Jymy oli hyvin tomera koko päivän ja kiinnostunut muista koirista sekä ihmisistä. Se sai leikkiä useampaan kartaan 2 viikkoa vanhemman Jussi russelin kanssa, joka oli sitä hieman pienempi. ;)
Tänään aamulla kävin pesutuvassa pesemässä olohuoneen maton. Siinä oli turhan monet pisut, ripulikakat ja oksennukset. Mukavaa Juhannuspuuhaa siis.
Onneksi Heli soitti ja pyysi mukaan Maunulaan Millan, Annan ja Martan sekä Jymyn, Metkan ja Ruskan kanssa. Vanhemmat koirat saivat tehdä hiukan agilityä ja Jymy juoksi muutaman kerran upo uuden putken läpi.
Nyt illan Jymy on Millalla hoidossa ja Vinha on täällä meillä. En jotenkin jaksanut levitellä papereita lattialle vaikka mattokin olisi ollut valmiiksi pois.


torstaina, kesäkuuta 11, 2009

Lomaviikko Jymyn hoitajana

Sain pienellä varoitusajalla mahdollisuuden pitää viikon lomaa, jotta voin käydä ruokkimassa ja ulkoiluttamassa Jymyä keskellä päivää. Viikolle tuli sovittua muutakin ohjelmaa mm. tammikuussa Krabilla teetetyn puvun sovitus pienennystä varten. Jostakin se 15 kg on lähtenyt. :)Ilmat eivät ole oikein suosineet lomaviikkoa, mutta tänään sentään aurinko näyttäytyi, kun Jymy oli iltahoidossa Helin käydessä Vinhan kanssa fyssarilla.Jymy ja Metka vaikuttavat leikin tuoksinassa melkein saman kokoisilta, olihan Jymy eilen 10 viikon ikäisenä jo 23,5 cm:n korkuinen ja painoi 3400 g. Metkan korkeudeksi on taidettu mitata 25,5 cm ja painoa on 5500 g.
Leikeissä Metka antaa välillä Jymyn olla niskan päällä vaikka se muuten tuntuu nauttivan tilanteesta, että vihdoinkin on joku koira kooltaan sitä pienempi ja hierarkiassa sen alapuolella.
Ruska seurailee tilannetta useimmiten kauempaa päänsä pois kääntäen, mutta kyllä sekin on muutaman kerran antautunut leikkiin Jymyn kanssa.

maanantaina, kesäkuuta 01, 2009

Jymy saapui

Viime viikon lähestyessä loppuaan Heli kertoi Annan sairastuneen ja näytti uhkaavasti siltä, ettei hän jaksaisi lähteä kuskiksi hakemaan Jymyä Kokemäeltä. Niinpä soitin Pekalle ja kysyin olisiko autonsa käytettävissä perjantai iltana, jos saan ylipuhuttua Joonaksen tai Pietarin kuskiksi. Niinpä lähdimme Pietarin kyydissä perjantaina klo 16 viikonloppuruuhkassa ajamaan kohti Poria/Kokemäkeä. Perillä meitä vastaan juoksi kymmenen koiran lauma (Pilkku, Necku, Ammi, yksi Cucun pentu ja kuusi Neckun pentua) joista 1.4. syntynyt "pallopää" tuntui heti olevan Jymy, kuten olimme jo kuvista aavistelleet.

Matka kotiin sujui mukavasti Jymyn nukkuessa suurimman osan aikaa Vinhan kassissa.

Lauantaina Jymy tuli pienelle pihallemme tapaamaan vuorotellen Vinhaa, Metkaa ja Ruskaa. Kaikki ottivat sen vastaan oikein mukavasti. Heli lähti iltapäivällä käymään kaverinsa valmistujaisissa enkä pannut ollenkaan pahaksi, että Vinha ja Jymy jäivät meille.

Sunnuntaina jatkui helle ja Heli tuli koirineen taas pihallemme. Grillasimme ja ihailimme Jymyä, joka lepäsi pihalla puutarhakalusteiden varjossa.




Koitin saada kuvaan kaikki 4 koiraa kerralla, mutta se oli mahdotonta. Varsinkin Ruska halusi makoilla omassa rauhassaan tai ainakin katsella muualle. ;)
Eipä Jymyäkän saanut pysymään vielä samassa kuvassa.