lauantaina, huhtikuuta 13, 2013

Takatalvi ja uusi kevät :)

Päivisin on ollut aurinkoista, mutta yöt ovat olleet kylmiä, joten Viikin pellot ovat kantaneet hyvin koirien ulkoiluttajat.  Koirat ovat saaneet nauttia elämästä ja juosta vapaana.  Vain Ruska on jäänyt kotiin, sillä se ei välttämättä enää nauti nuorempien koirien hyörimisestä ympärillään. Kuva sunnuntailta 7.4.
11 viikon eli 2,5 kuukauden ikäisenä maanantaina 8.4.2013 oli Nopsa noin 27 cm korkea ja painoi 4 kg. Kunnon seisoma ja istumakuvien ottaminen ei oikein yksin onnistunut. ;)

Sunnuntaina yllätti takatalvi tai ainakin uusi lumisade, sillä eihän terminen kevät ollut vielä tullut, koska öisin oli edelleen pakkasta.  Maanantaina oli piha taas kokonaan lumen peitossa.

Sanonta "uusi lumi on vanhan surma"ja niinpä tiistaina oli maata taas näkyvissä sekä omalla pihallamme että Ojangossa, jossa Nopsa pääsi leikkimään Jyrä-veljen ja Ruksi-sisaren kanssa.

Keskiviikkona tuli Muka-sisar meille päivähoitoon ja nämä sisarukset näyttivät todellisilta turjakkeilta ;).
Onneksi sää oli kuiva,  joten pihalla oli hauskaa riehua ja sitä jatkui vielä sisälläkin. Leikin jälkeen pentuset nukahtivat sopivasti, kun tuli aika lähteä saattamaan anoppia terveyskeskuskäynnille. Uni oli ilmeisesti maittanut hyvin, sillä naapuri kertoi, ettei mitään ylimääräisiä ääniä ollut kuulunut ja takaisin tullessanikin oli aivan hiljaista.  Ruskan ja Metkan vein päiväksi Helille, jotta Nopsa..
.. ja valkotassuinen Muka saivat rauhassa touhuta ilman vanhempien koirien määräilyä.
Torstaina 11.4. piti anoppi viedä Herttoniemeen röntgenkuviin ja sieltä palatessamme testasimme Latokartanon uuden Bistro & Baari Kasken lounaan.  Salaattibuffet oli herkullinen ja mielenkiintoinen paistettuine juureksineen, mutta päivän keitto ei sattunut olemaan täydellinen omaan makuuni.  Sunnuntaina Helin ja Millan kanssa tehty ensivisiitti Kasken lounaalle ylitti kerrassaan odotukset.

Päivään sattui Nopsalle pari merkittävää tapahtumaa.  Metka leikki tasavertaisesti sen kanssa ensimmäistä kertaa ja illalla Heli tuli käymään Jymyn trimmausvälineiden kanssa ja nyppi Nopsan käyttäen apuna veitsiä.

Eihän Nopsasta taaskaan kiireessä saatu edustavaa kuvaa, mutta kyllä sen ulkoasu huomattavasti siistiytyi. :)
Illalla la 13.4. jatkui Nopsan turkin siistintä toista tuntia, kuvia on tulossa myöhemmin. ;)


keskiviikkona, huhtikuuta 03, 2013

Kiirettä pääsiäisenä ja muuta mukavaa

Perjantaina ja sunnuntaina Heli kävi Purinalla kisaamassa Martan kanssa 3 starttia / päivä, tuloksena yksi nolla kumpanakin päivänä. Nyt on 5 irtonollaa kasassa ja vain tupla puuttuu SM-kisaoikeudesta.  Aika mukavasti ottaen huomioon vähäisen yhteistreenimäärän. Me olimme Nopsan kanssa mukana kumpanakin päivänä.  Nopsa oli hallissa tosi reippaana ja tapasi toisena päivänä saman ikäisen belggaripenun, jonka kanssa pääsi myös leikkimään. 

Sunnuntaina pääsi Nopsa vielä Ruksi-siskonsa kanssa leikkimään kahden viikoa nuoremman tiibetinterrierin kanssa ja tapasi myös pari kissaa. Metkan ja Jymyn agilitytreenien ajan se vietti päivähoidossa Millalla ilman mitään ongelmia.

Maanantaina pääsi Vinha esiintymään näyttelykehään Lappeenrannassa (ilman mainittavaa menestystä) ja me olimme Nopsan kanssa mukana Sarin ja Helin seurana.  Menomatkan Nopsa istui sylissäni, mutta näyttelytapahtuman ajan se vietti nukkuen koirahäkissä Sarin lämpimässä autossa.  Tuliaisena ostettiin Nopsalle oma kevythäkki.  Paluumatkalla Nopsa totutteli häkkielämään ja pakun takaosasta kuului aluksi jopa kovaäänistä ääntelyä, mutta se onneksi taukosi melko nopeasti.
Kotona Nopsa on ruvennut hiukan "komentelemaan" Ruskaa.  Se haluaisi leikkiä Ruskan kanssa, mutta Ruska haluaa vain makoilla omassa kevythäkissään.  Tänään Ruska oli hypännyt itsekseen olohuoneen sohvalle ja sain napattua siitä yhden ainoan, mutta onneksi melko onnistuneen kuvan, ennen kuin se huomasi puuhani ja hyppäsi pois sohvalta.
Metka ja Nopsa leikkivät jo hiukan yhdessä vaikka Metka edelleen "pomottaa" Nopsaa joskus aivan turhaankin. Ne alkavat näyttää saman kokoisilta, painoeroa on kuitenkin vielä reilu kilo. Tiistai aamuna 10 viikon ikäisenä Nopsa painoi 3,6 kg.
Nopsan väri muuttuu koko ajan.  Sehän näytti alle 8-viikkoisena melko tummalta, mutta nyt vaaleanruskea väri alkaa lisääntyä.  On jännittävää nähdä, minkä värinen ja pituinen karva sille lopulta tulee.

Ensimmäisen yhteisen remmilenkin tein kolmen koiran kanssa eilen ja tänään onnistui iltaruokailu siihen tapaan, kuin  on tarkoitus tulevaisuudessakin.  Koirat saavat ruokakupit eteensä vuorotellen ja jokainen odottaa vuoroaan menemättä muiden kupeille. 
Ruskan, Vinhan, Metkan ja Jymyn ruokailusta teimme videonpätkän pari vuotta sitten. 
Tässä kuvassa Nopsakin ruokailee "keittiössä".
Elämä koiranpennun kanssa on sujunut paremmin kuin osasin unelmoidakaan, mutta pientä tuhoa on Nopsa silti saanut aikaan. Yhden kirjaston kirjan se onnistui nappaamaan matalalta päydältä ja takakannessa näkyvät hampaiden jäljet.  Työpisteeni alapuolella Lundiahyllykössä on pahvisia laatikostoja ja yksi laatikko on jo ehtinyt saada uuden muotoilun Nopsan hampaiden avulla. Tämän olisi toki voinut estää kompostiverkoilla, joita on nipussa metrin päässä. :)  Eteisessä joudutaan ulkokengät säilyttämään isossa muovilaatikossa, joka nostetaan pois naulakon alta, jotta ne pysyvät ehjinä eikä käsineitä tai pipoja sovi enää jättää hetkeksikään eteisen matalalle pöydälle, jos haluaa niiden pysyvän pois Nopsan hampaista.  Onneksi Nopsa vaihtaa varastamansa aarteet heti johonkin leluun, kun sille sellaista tarjoaa.

Vähäinen remmilenkkeily Nopsan kanssa johtui ensin siitä, että ulkona oli pakkasta toistakymmentä astetta ja kun ilmat ovat lämmenneet ovat raitit lähellämme kuin luistinratoja.  En uskalla lähteä ulos ilman nastoitettuja Icebug kenkiä enkä sitten uskalla kävellä sinne tänne sinkoilevan Nopsan kanssa tällaisilla kengillä, etten vahingossa astu sen jaloille. Eiköhän tilanne kuitenkin parane piakkoin.
Kuva Agronominraitilta 28.3.2013