keskiviikkona, lokakuuta 21, 2015

Syksy on saapunut


Nyt on laumassa enää neljä koiraa ja meillä Ilpon kanssa vain kaksi.  Iltahoitolaiset Helin Vinha & Jymy vasemmalla ja omat Nopsa & Metka oikealla. Jotkut tutut ovat kysyneet, huomaako koirista, että kaipaisivat Ruskaa. Täytyy tunnustaa, että tällaisesta laumasta sitä ei huomaa.  Jos olisi ollut vain kaksi koiraa ja toinen poistusi, niin ehkä silloin käyttäytymisen eron huomaisi.
Heli on treenannut nyt muutaman kerran kontakteja Nopsan kanssa ja osallistunut pari kertaa kisoihin. Kontaktien suorituksessa ei ole ollut ongelmia, mutta muuten ei tuloksia ole viime aikoina tullut ;).
I-HAH:n kisat  syyskuussa, kuva Ida Alexandersson

Ojangossa pidettin länderiyhdistyksen kisat lokakuun alussa ja karvaturri Nopsa pääsi ennen kisoja Helin käsittelyyn.
Karvakasan alta kuoriutui taas aikamoinen komistus :)
8.-12.10.2015 kävimme Helin ja agilityseurakaverin kanssa Bolognassa kannustamassa suomalaisia agilityn MM-kisoissa. Kuvia ja matkakertomus löytyvät kuvablogista.


Itä-Helsingin Agilityharrastajien blogissa on myös pieni juttu Agilityn MM-kisoista.