Jymyn karkuretki toukokuussa 2011

Lauantaina 14.5.2011 Jymy ja Vinha olivat meillä hoidossa, kun Heli ja Milla pitivät Helin luona ”Arvostele mun illallinen” kekkerit koirien kautta sukulaisiksi tulleille kavereille.

Klo 17.50 Ilpon Pekka-veli tuli käymään meillä ja hyppäsi pihallemme reunamuurin päältä niin, että kaikki koirat olivat hänen jaloissaan. Oli ihme, ettei hän hypännyt koirien päälle. Koirat räjähtivät haukkukonserttiin ja minä torumaan Pekkaa. Samassa Jymy oli jo ponnistanut pienen pihamme toiselta laidalta reunamuurin ja siihen nojaavan verkkoaidan yli. Ajattelin ensin, että Jymy kääntyy kerrostalomme toisesta päästä oikealle kohti 50 metrin päässä olevaa omaa kotitaloaan, mutta se kääntyikin vasempaan ja hävisi näkyvistä. Soitin Helille.

Helin ensi ajatus oli: ”Mitä ihmeen asiaa Eilalla voi olla” ja pienen hetken hän oli ajatellut, ettei vastaa puhelimeen. Puhelun jälkeen Heli lähti saman tien ulos ja ajatteli kutsuvansa vain Jymyn luokseen ja jatkavansa iltaa ruokailun jälkeisen ohjelmanumeron merkeissä. Toisin kävi.

Minä lähdin heti Jymyn perään ja aika pian soitin Kariluotoskalle, joka sattui istumaan anopin kanssa kahvilla. Kysyin ehtisikö hän laittaa Facebookiin ja muuallekin nettiin ilmoituksen Jymyn karkaamisesta ja sen hän tekikin. Pekka ja Ilpokin lähtivät heti Jymyn perään.

Heli ja vieraansa lähtivät myös ulos. Latokartanonkaarella Biologinkadun bussipysäkille pysähtyi auto, josta kysyttiin: ”Etsittekö karannutta valkoista koiraa?” He olivat yrittäneet ottaa koiran kiinni, mutta se meni Malmin hautausmaalle. Heli soitti tiedon minulle.

Palasin kotiin pukemaan ulkovaatteet  päälleni ja otin mukaan muutama viikko sitten edullisesti teettämiäni käyntikortteja, joissa on yhteystietoni ja kaikkien neljän russelimme kuva. Lähdin hautausmaalle polkupyörällä. Jaoin kortteja vastaantulijoille ja pyysin ilmoittamaan, jos he näkevät Jymyä. Heli juoksi hautausmaalle ilman takkia, mutta palasi jossain vaiheessa kotiin, koska kylmä yllätti. Hänen puhelimensa akku piippasi myös tyhjää ja Heli sai käyttöönsä kaverin hienon puhelimen, jota ei oikein osannut käyttää.

Pari kaveria jäivät Helin kotiin vauvan kanssa ja huomasivat kysyä tämän tietokoneen salasanaa, jotta voivat ruveta tekemään myös katoamisilmoituksia ja päivittämään Helin FB-sivun tietoja. Jymyn karkuretken ajalta päivitykset olivat suurimmaksi osaksi näiden kavereiden tekemiä. He laittoivat myös Helin rapun ovelle ja meidän pienen pihamme viereen Helin likapyykkikorista löytämiään paitoja ja nameja Jymylle sekä viestin naapureille, etteivät koskisi näihin Jymylle tarkoitettuihin houkutuksiin. Samaten he soittivat jollekin radioasemalle, jossa kuuluikin Jymyn katoamisilmoitus.

Hautausmaalla parveilivat loput Helin ja Millan ateriakaverit sekä lukuisia koiraharrastuskavereita, jotka olivat FB:stä lukeneet Jymyn karkaamisesta. Liikutuksen kyynelet tulivat silmiin, kun näin niin monia tuttuja etsintäpuuhissa.

Kysyttyäni parilta vastaan tulleelta rouvalta, ovatko nämä nähneet irrallaan juossutta karannutta koiraa, sain vastaukseksi: ”Eihän koirien kanssa saa tulla hautausmaalle”. Siihen olisi tehnyt mieli vastata, että valitettavasti karannut koira ei tiedä sitä. Soitin hautausmaalla kävellessäni tutulle koiraetsintää harrastaneelle kaverille.  Sain hyviä vihjeitä noudatettavaksi, jos saamme näköhavaintoja Jymystä.

Hautausmaan ulkopuolella törmäsin Kariluotoihin, jotka olivat tulleet anopin luota partiointiavuksi. Annoin kaikille tutuille käyntikortteja jaettavaksi vastaantulijoille ja sainkin puhelun, että  Jymy oli nähty Hautausmaan toisella puolella Malmin Kalmistotiellä.  Kävin sielläkin jakamassa vastaantulijoille käyntikortteja ja pyysin yhteydenottoja, jos koiraa näkyy. Kävin pyörällä myös Kivikossa katsomassa, josko Jymy olisi mennyt uudelle agilitykentällemme, mutta en saanut muita havaintoja kuin pienlentokoneen taivaalla. Soitin numeron 020202 ja pyysin yhdistämään Malmin lentoasemalle. Siellä oli numero varattu, mutta hetken kuluttua minulle soitettiin ja kerroin nähneeni pienkoneen Kivikossa. Kysyin voisiko sen ohjaajaa pyytää ilmoittamaan, jos näkee irrallaan juoksevan pienen valkoisen koiran. Näin kuulemma voitiin tehdä. Jos koiraa näkyisi, niin minulle ilmoitettaisiin.

Palasin Viikin puolelle ja odottelimme Sinin ja hänen Papu-labukkansa kanssa hautausmaan portin lähellä portin sulkijaa. Noin 22.20 tuli vartiointiliikkeen auto ja kerroin Jymyn katoamisesta.  Pyysin yhteydenottoa, jos koiraa näkyisi. Sama vartija olisi tulossa aamulla avaamaan portit ja hän lupasi ilmoittaa mahdollisista havainnoista.

En muista missä ja milloin tapasimme Helin kanssa, mutta totesimme, että on parasta lähteä kotiin tekemään A4-ilmoituksia ja jatkaa partiointia ja ilmoitusten jakoa aamulla.

Klo 00.04 sain puhelun ennestään tuntemattomalta naishenkilöltä, joka oli kuullut, että meiltä on kadonnut jackrussellinterrieri. Jymy oli nähty Von Daehnin kadun päässä 68 bussin päätepysäkillä ja nurmikentällä Latokartanon liikuntahallin lähellä jahtaamassa lintuja ja jäniksiä klo 22–23. Soitin Helille, joka oli jo nukkumassa. Lähdimme matkaan Vinhan ja Metkan kanssa sekä otin mukaan ensimmäiset A4 ilmoitukset, joita liimailin lyhtypylväisiin ym. Jaoimme myös käyntikortteja niille harvoille koirien ulkoiluttajille, joita vielä näkyi.

Hetken kuluttua huomasin, että olin unohtanut kännykän kotiin lataantumaan ja palasin hakemaan sitä. Samalla jätin Metkan kotiin ja lähdin liikkeelle polkupyörällä. Partioimme Helin kanssa kahteen asti ilman havaintoa Jymystä, mutta saimme kiinnitettyä A4-lappusia. Palasimme kotiin nukkumaan ja sovimme, että herätään aamulla kuudelta ja jatketaan etsintää. Kotona päivitin Jymyn katoamisilmoitusta eli lisäsin siihen tiedon, missä koira oli nähty klo 22–23.

Sunnuntaina kello herätti huonosti nukuttujen neljän tunnin jälkeen kuudelta. Printtasin lappusia lisää. Kaikkiaan niitä tuli tulostettua toista sataa ja kaikki jaettiin. Lähdimme Helin kanssa kuuden jälkeen polkupyörillä kiinnittämään katoamisilmoituksia, jakamaan yhteystietojani ja etsimään Jymyä. Koska emme olleet saaneet yön jälkeen ilmoituksia Jymystä toivoimme, että joku oli saanut sen kiinni ja viennyt Viikin löytöeläintaloon. Tunnit kello kymmeneen tuntuivat pitkiltä, kun odotimme löytöeläintalon aukeamista partioiden Viikin alueella ja kiinnitellen katoamisilmoituksia.

Näin taas pienkoneen taivaalla ja soitin Malmin lentoasemalle. Sama ystävällinen mieshenkilö lupasi ilmoittaa, jos lentäjät näkevät irrallisen koiran juoksentelevan seudulla.

Aamun ehdittyä pidemmälle koimme masennuksen hetken, kun kuulimme, ettei Jymy ole Viikin löytöeläintalossa. Onneksemme etsintätiimiin liittyi lisää väkeä: Vinhan pentujen omistajia, muita koirasukulaisten perheitä, Viikkiläisiä koiratuttuja ja lukuisia koiraharrastuskavereita. Myöhemmin olen kuullut kuinka monet tutut ja tutun tutut olivat myös etsimässä Jymyä. Välittäminen tuntui hyvältä.

Kysyimme jokaiselta vastaantulijalta ovatko nähneet irrallaan juoksevaa russelia ja pyysimme ilmoittamaan, jos näkevät koiran. Erään pariskunnan tavatessani ajattelin, että nämä eivät varmasti ilmoita vaikka näkisivät Jymyn. Heidän kommenttinsa oli: ”Eihän koiria saa pitää vapaana.” Kun kuulivat Jymyn karanneen aidatulta pihalta, oli kommenttinsa: ”Ei koiran pidä päästä karkaamaan pihalta”.  Näinhän se toki on. Päivän aikana Heli sai russelistitutulta Tampereelta tekstiviestin, että tälle voi soittaa, jos tarvitaan vinkkejä koiran kiinniottotilanteeseen. Heli soittikin ja sai hyviä ohjeita.

Yhden tienoissa jalkauduin pyörän päältä Proviisorinraitin ja Arthur Rindellinraitin väliseen metsikköön ja yht ´äkkiä Jymy näkyi noin 20 metrin päässä juoksemassa minusta poispäin. Soitin Helille. Hän oli Vinhan kanssa Hallainvuoren toisella puolella istumassa kivellä uupuneena. He juoksivat Helin pyörän luo ja Vinha juoksi pyörän perässä paikalle, jossa Jymy oli näkynyt, mutta uusia havaintoja ei siitä lähellä saatu. Heli soitti Ilpolle ja pyysi tätä sytyttämään grillin pihallemme ja niinpä siellä savusi grilli lopun iltapäivää.

Minäkin soitin Ilpolle ja pyysin tätä tulemaan Metkan kanssa paikalle, jossa olin nähnyt Jymyn.  Pekkaa pyysin tulemaan herkkujen kanssa Viikinojan ylittävälle sillalle, josta Jymy oli juossut ohi. Sen oli nähty juoksevan kohti Liikuntahallia ja koulua, mutta siihen jäljet päättyivät.

Kiertelimme paikalla jonkin aikaa. Aloimme kaikki olla jo aika väsyneitä ja päätin lähteä ostamaan meille hiukan syötävää. Taisin jättää tässä vaiheessa Metkan yhdelle kaverille ja lähdin hakemaan polkupyörää.

Sain puhelun tuntemattomalta mieheltä, joka oli nähnyt Jymyn Valintatalon edessä Agronominkadulla rakennustyömaalla. Kiiruhdin sinne pyörällä. Kiertelimme miehen kanssa työmaata, mutta Jymyä ei enää näkynyt. Kävin ostamassa kahvila Evestä sämpylöitä, juotavaa ja makkaraa Jymylle ja sitten tulikin jo tieto, että Jymyn oli nähty juoksevan Malmin hautausmaalle. Jossain vaiheessa sain puhelun, jossa kerrottiin Jymyn olevan Lahdenväylän rampilla Viikki-Malmi (ilmeisesti Prisman lähellä). Osa porukasta lähti sinne.

Pidimme pienen tankkaustauon Valintatalon parkkipaikalla muutaman kaverin kanssa ja Helin tullessa paikalle siirryimme hautausmaalle Viikkiin tuovan alikulkutunnelin suulle. Heli söi hiukan ja toivoimme, että näkisimme Jymyn palaavan kotiin päin. Totesimme molemmat olevamme fyysisesti aivan ”loppu”, jalat kramppasivat ja oikean jalan nostaminen polkupyörän polkimelle tuntui kipeämmältä kerta kerran jälkeen.

Hautausmaan muurilla lähellä Viikin porttia tuntui siltä, että etsimme tuloksetta neulaa heinäsuovasta ja niinpä päätimme lähteä kohta kotiin lepäämään ja odottamaan uusia havaintoja Jymystä. Jossain välissä kävin Valintatalossa ostamassa lisää makkaraa, kertakäyttögrillejä ja kissanruokapurkin, joiden avulla oli tarkoitus houkutella Jymyä. Osa kavereista lähti kotiin ja mekin lähdimme Metkan kanssa kohti kotia pyörän kanssa kävellen.

Heli oli tällä välin Sinin autossa, jossa kiertelivät lähiseutua. Hän sai muutaman pilapuhelun samasta numerosta pikkutytöiltä ja se ei tosiaankaan siinä vaiheessa naurattanut.

Viiden jälkeen Heli soitti ja kertoi saaneensa puhelun, jossa joku kertoi nähneensä tuttavansa jakaman FB-viesin kadonneesta russelista ja soittaja oli nähnyt koiran Lahdenväylän ja Kehä 1:en rampin vieressä Tattarinharjun / Tattarinsuon kupeessa.  Heli sai myös puhelun hautausmaan hoitajalta, että Jymy oli nähty sankarihautojen lähellä. Ajattelin ensin, että lähdemme Tattarinsuolle taksilla ennen kuin tajusin, että paikkahan on helposti saavutettavissa polkupyörällä.

Anna oli palannut Vaasan reissulta Helsinkiin ja tuli mukaan etsintöihin. Häneltä tuli puhelu, jossa hän kertoi nähneensä Jymyn Tattariharjuntien ja Lahden väylän välisessä pöpelikössä ja hän pyysi meitä tulemaan Valuraudankujan päähän. Päästyämme paikalle oli siellä Anna ja vesikoira Marta, hänen sisarensa Salla ja Sini Papu-labbiksen kanssa ja paikalle tuli taas monia "koirasukulaisia" ja koiraharrastuskavereita, jotka olivat FB:stä lukeneet, missä Jymy oli näkynyt.  Myös Kariluodot tulivat taas pentulaatikon äärestä avuksemme. Kuulin myöhemmin, että etsinnöissä oli ollut lukuisa joukko koiraharrastuskavereita vaikka en kaikkiin törmännytkään.

Tapasin Annan Valuraudankujalla ja hän kertoi nähneensä Jymyn muutamaan kerran hyvin väsyneenä, mutta se oli silti lähtenyt pakoon. Jätin pyöräni kadun päähän, ylitin melko syvän noin metrin levyisen ojan ja lähdin kulkemaan Lahdenväylän viereistä soratietä kohti Alppikylää. Yllättäen näin taas Jymyn, se lähti juoksemaan kovaa vauhtia häntä koipien välissä parinkymmenen metrin päässä minusta. Lahdentielle oli matkaa vain 10–20 metriä, mutta onneksi välissä oli leveähkö inhottava oja, enkä uskonut Jymyn lähtevän ylittämään sitä.

Kävelin Hartwallin varastolle asti, jonne Heli saapui pyörällään. Lähdimme yhdessä kulkemaan takaisin kohti paikkaa, jossa olin nähnyt Jymyn. Heittelin matkan varrelle grillimakkaran palasia syötiksi Jymylle. Tien lopussa jouduimme eroamaan, sillä hypin taas ojan yli pyöräni luo ja Heli meni jostain muualta.

Anna oli nähnyt Jymyn uudestaan samassa paikassa kuin aikaisemmin. Nyt tuntui siltä, että kannatti sytyttää kertakäyttögrilli ja laittaa makkara paistumaan Jymyn houkutukseksi. Sytytin grillin, mutta pitkäjännitteisyys ei riittänyt, että olisin laittanut makkaraa paistumaan, kun kuulin viestejä, että Jymy oli taas lähtenyt juoksemaan poispäin. Heitin grillin syvään ojaan ja lähdin Helin perään kulkemaan siihen suuntaan, johon Jymy oli juossut.  Helikin kertoi nähneensä Jymyn, mutta se oli lähtenyt karkuun. Kello oli noin kahdeksan ja minulle tuli ensimmäistä kertaa tunne, ettemme saa sitä kiinni.

Olin jossain vaiheessa soittanut toiselle etsijäkoiratoimintaa harrastavalle tutulle ja  kysynyt loukuista, joilla koiria voidaan ottaa kiinni. Sain häneltä puhelinnumeron, josta saatoin kysyä lisätietoa. Sieltä valitettavasti kerrottiin, ettei oikean kokoisia loukkuja ole vapaana ja Helsingissä loukun käyttäminen olisi vaatinut viranomaisten luvan. Etsijäkoirien päivystyksestä soitettiin minulle uudestaan ja kerrottiin, että kannattaisi yrittää tehdä tonnikalajälki kohti kotia alkaen siitä paikasta, jossa Jymy on nähty. Apuna voisi käyttää sukkahousuja, joiden avulla jälki voitaisiin vetää käyttäen turvallista reittiä. Siellä kerrottiin myös, että kannattaisi merkitä karttaan paikat ja ajat, jossa koiraa on nähty, sillä usein koirat kulkevat samoja reittejä. Turvallinen reitti Tattarinharjulta kotiin kulkisi Malmin hautausmaan kautta, mutta hautausmaan portit suljetaan kello 22, joten alkoi olla kiire.

Sovimme vielä, että jaamme loput A4-lappuset Tattarinharjun alueelle ja lisäämme lappuihin merkinnän, että Jymy on nähty siellä 15.5. klo 18–20. Olin itse lähdössä kotiin hakemaan tonnikalaa ja sukkahousuja.

Samoihin aikoihin Heli oli törmännyt Siniin ja Papuun ja he päättivät kävellä Helin pyörälle ja jättää sinne nameja. Helille tuli myös tunne, ettei Jymyä saada kiinni. Siinä ryteikössä he eivät olleet enää edes katsoneet ympärilleen.

Kiinniottotilanteesta kertoo Helin FB-päivitys: ” Yhtäkkiä näin, että Jymy oli n. 2 m päässä meistä. Kello n. 20.30. Sanoin Sinille, että Jymy on tossa. Molemmat mentiin kyykkyyn ja katseet pois Jymystä. Nyt en muista vingutinko ekaksi lelua ja Papu tuli mua lähemmäksi ja sitten Jymy tuli haistelemaan Papua. Taisin vinguttaa uudestaan ja kaivon namit ja Jymy tuli ahmimaan niitä ja samalla hyppäsi mun päälle nuolemaan naamaa. Hetken ehdin miettiä, että voinko nostaa käsiä ettei se katoa, mutta sitten kaappasin sen syliin ja Sini tuli saman tien ja neljä kättä piti Jymyä kiinni. Repusta panta kaulaan, kaikki namit syötäväksi ja soitto tutuille. Jymy olisi halunnut vain leikkiä Papun kanssa. =) Päästiin autokyydillä kotiin ja kotona hirvee kasa ruokaa naamaan. Jymy kävi ihan kierroksilla, yritti astua, purra jne. Mutta sitten rauhoittui ja nyt nukkuu kuin tukki. Kiitos teille kaikille!!!”

Sain Siniltä klo 20:34 puhelun: ”Jymy on saatu kiinni.” En ollut uskoa korviani ja kysyin onko se varmasti sylissänne eikä pääse karkuun. Panta oli kuulemma jo kaulassa.

Kerroin ilouutisen paikalla olijoille ja soitin Kariluodoille, jotka olivat juuri ehtineet lähteä. He palasivat pakettiautollaan paikalle ja ottivat Helin, Jymyn ja minut kyytiin polkupyörinemme sekä Sinin ja Papunkin lyhyelle matkalle, sillä Sinin auto oli pienen matkan päässä. Autossa Jymy sai syödäkseen viimeisen grillimakkaran, muut kolme oli heitelty pieninä palasina maastoon.

---

Kiitokset kaikille ihanille ihmisille, jotka osallistuivat tavalla tai toisella Jymyn etsimiseen ja löytämiseen!!!

Kartalla näkyy Jymyn seikkailuretken seudut Biologinkadulta Latokartanonkaarta Agronominkadun kohdalle ja siitä hautausmaan läpi Malmin Kalmistontielle ja löytöpaikka Seppämestarintien (Kehä 1) ja Lahdenväylän kainalossa Tattariharjulla.

Jymyn karkuretken opetus:

Netin Etsijäkoiraliitto.fi ja Karkurit.fi sivuilta löytyy paljon hyödyllistä ja tähänkin lainattua tietoa karanneen koiran saamiseksi takaisin kotiin. Sivuihin kannattaisi tutustua ennen kuin mitään ikävää tapahtuu.

Jopa puolet koirien karkuretkistä alkaa omalta pihalta, joten sen ympärille kannattaa laittaa tarpeeksi korkea aita. (viikko sitten aita oli parikymmentä senttiä matalampi)

Koiran karattua olisi hienoa, jos olisi mahdollisuus käyttää ystäväverkostoa avuksi, sillä on luonnollista, että koiran omistaja ja muut läheiset haluavat heti lähteä ulos etsimään koiraa. Joku /jotkut laittavat ilmoitukset: Karkulaiset.fi sivuille, Lemmikkipalstojen Karkulaiset osioon, Facebookiin, koiraharrastusseurojen ja rotuyhdistyksen keskustelupalstoille jne. käyttäen päivämääriä ja kellonaikoja ja pyytävät ystäviä välittämään tietoa eteenpäin. Olisi myös hyvä saada joku päivittämään koko ajan Facebook-tietoja.

Pitäisi myös soittaa Löytöeläintaloon (tai tehdä sinne netissä katoamisilmoitus), Etsijäkoiraliittoon, poliisille, yleiseen hätänumeroon, taksikeskukseen, paikallisradioon, Pohjois-Helsingissä Malmin lentoaseman kenttä- ja hallipäivystykseen ja Malmin hautausmaalle yms. Tärkeää on myös heti tehdä koiran kuvalla varustettu A4 ilmoitus koiran katoamisesta ja sen alaosaan puhelinnumerolipukkeet. Siihen on hyvä laittaa useampi puhelinnumero siltä varalta, että omistajan puhelimen akusta loppuu virta. Ilmoituksia on koiran läheisten mielekästä käydä kiinnittämässä lähiseudun lyhtypylväisiin, kauppojen oviin, roskiksiin, bussipysäkeille jne. samalla kun he jakavat jokaiselle vastaantulevalle koiran ulkoiluttajalle ja lenkkeilijälle yhteystietonsa. Nykyään saa edullisesti teetettyä (esim. koirien kuvalla varustettuja) käyntikortteja.

Koiran katoamispaikalle / kotiovelle kannattaa laittaa joku omistajan hajuinen vaatekappale ja herkkuruokaa ja mahdollisesti grillata jotakin, sillä grillin tuoksu leviää kauas.

Ota karkurin haju talteen siltä varalta, että tarvitaan ulkopuolisia etsijäkoiria. Kaulapanta, lelu, makuualusta yms. voidaan säilöä puhtaaseen lasipurkkiin tai muovipussiin.

Ota heti käyttöön karttoja (printtaa netistä) ja merkitse kartalle paikat ja kellonajat, jossa koira on havaittu. Koiraharrastuspiireissä etsintäapua on onneksi saatavissa runsaasti, mutta auttajille pitäisi pystyä kertomaan, minne heidän kannattaa mennä etsimään kadonnutta koiraa omien koiriensa kanssa. Itsekin on helpompi paikallistaa puhelimessa saatu näköhavainto koirasta, kun voi kysyä oliko paikka tuon ja tuon tien risteyksen lähettyvillä.

Karkurit asettuvat usein aloilleen ja ottavat tutut paikat reviirikseen. Kannattaa tehdä hajujälki turvallista reittiä pitkin kotiin tällaisesta paikasta, jossa koira on nähty. Esim. öljyistä tonnikalaa voi laittaa sukkahousuun ja vetää sitä maata pitkin.

Tutuille etsijäkoirille kannattaa laittaa tavallisen taluttimen sijaan pitkä naru taluttimeksi, jotta ne pääsevät kauemmas ihmisistä. Karannut koira ”villiintyy” mahdollisesti heti karkaamisen yhteydessä, varsinkin jos se on pelästynyt eikä se siten tule edes omistajan lähelle.

Kun näet koiran, käyttäydy niin rauhallisesti kuin ikinä osaat. Mene kyykkyyn, rapsuta maata, voit yrittää houkutella koiraa namien ja lelun avulla, vältä katsekontaktia ja puhumista koiralle. Jos mukana on karkurille tuttu toinen koira, niin anna koirien ensin kohdata toisensa ja todennäköisesti sen jälkeen karkurikin tuntee tutun ihmisen.