Vuosi vaihtui

Joulukuun alussa oli lumipeite jo muutaman kymmenen sentin vahvuinen ja nyt oli hyvää aikaa räpsiä joulukorttikuvia koirista.  Jymy ja Vinha poseerasivat Helin joulutervehdyksessä.

Ruska ja Metka pääsivät oman korttini ja sähköisen joulutervehdykseni komistukseksi.

Messukeskuksen voittajanäyttelyn yhteydessä 9.12.2012 järjestettiin Flyball kilpailu, johon Heli kokosi joukkueen kavereistaan.  Milla toimi joukkueen boxin lataajana.  Kuvassa Milla ja Annan vesikoira Marta, Heli ja Jymy, Sinin kaveri Sofia labbiksensa kanssa sekä Sini ja Papu.

Heli on vihdoinkin aloittanut autokoulun ja parina koulupäivänä viikossa haen Vinhan ja Jymyn meille iltapäivällä, jottei niille tule kovin pitkiä yksinäisiä päiviä. Ruokailun jälkeen on mukavaa viettää lehdenlukuhetki kaikkien neljän koiran seurassa.  Ruska on vakiopaikallaan pääni vieressä tyynyjen ja sohvan selkänojan välisessä kolossa.

Muutama päivä ennen joulua osui nousevan auringon valo joihinkin kantakaupungin talojen ikkunoihin siten, että rakennukset näyttivät palavan.  Kännykkäkuva ei tee oikeutta ilmiölle, mutta kuva on mukava muistutus siitä, että kotitalomme sijaitsee niin korkealla, että tuosta raitilta näkyy Helsingin keskustaan asti.

Otin samalla reissulla vielä kuvan Metkasta ja Ruskasta Agronominraitin uuden roskiksen luona ja lähetin kiitosviestin Rakennusvirarastoon.

Aamupäivärutiineihin kuuluu edelleen käynti äitini luona.  Hoidan hänen kauppakäyntinsä samalla kuin omanikin ja siivoilen hiukan sekä vien roskat, pesen pyykit ja autan häntä peseytymisessä. Päivänsä hän viettää suurimmaksi osaksi sängyssä makoillen ja käydessäni siellä hän pyytää aina koiria hyppäämään sänkyyn viereensä.

Joulukuusen kasasin ja koristelin jo 19.12. ja seuraavana päivänä olivat Helin koirat taas meillä alkuillan hoidossa.  Koitin ottaa edustavan kuvan kuusesta ja koirista, mutta eipä taaskaan onnistunut.  Omat koirat näyttävät selkäänsä saaneilta ja punaisella fleece-huovalla tehdyt kuusenjalan ja huonekalujen piilotukset eivät oikein onnistuneet.

Lauantaina 22.12. alkoi joulun vietto perinteisellä Kaijan (lukioaikainen koulukaverini) ja Boissin ("kummipoikani") käynnillä.  Milla oli huomannut Yhteishyvä-lehdessä uudenlaisen reseptin: Taikinoitu uunilohi ja sitä siis tein veneperunoiden kera.  Lisukkeena sekasalaattia.

 Jälkiruokakahvit nautittiin Millan tekemän juusto-puolukkakakun, joulutorttujen ja pipareiden kera.

Jouluaattoaamupäivän riisipuuroaterialle halusi äitini tulla meille.  Milla kävi noutamassa hänet kotoaan ja he tulivat 500 metrin matkan Matkapalvelun kautta tilatulla taksilla.

 Puuro, lohipiiraat, joulutortut ym. maittoivat.

Lahjojen avaaminen piti hoitaa lepäillen pikkuhuoneemme sohvalla.

Olin tilannut Matkapalvelusta auton noutamaan äitiäni klo 12:30. Hän pukeutui hyvissä ajoin ja istuutui eteisen tuolille odottamaan kotiin pääsyä. Klo 13:30 olin soittanut jo pariin kertaan ja ihmetellyt, ettei autoa näy.  Kuulin, että kaksi taksia oli jo käynnyt Biologinkadulla, mutta eivät olleet löytäneet asiakasta.  Autot eivät olleet ajaneet kadulta rappukäytävämme eteen. Olin koko ajan pihalla luomassa pihakäytävältä lunta pois yläkerran 77-vuotiaan rouvan kanssa.
Kolmannen taksin jo näinkin ja sen nuori naiskuljettaja sanoi, ettei pysty ajaaan autoa porraskäytävän eteen lumen takia. (Pihakäytävästä oli vain muutama metri auraamatta ja siinä oli höttölunta.)  Pyysin kuljettajaa odottamaan, jotta noudan äitini sisältä.  Kun tulimme ulos minuutin kuluttua, oli taksi lähtenyt pois.  Sain "raivokohtauksen" ja sadattelin kaikki mahdolliset kirosanat.  Soitin taas Matkapalveluun ja siellä oltiin tilanteesta tosi pahoillaan ja neuvottiin soittamaan suoraan taksikeskukseen ja annettiin ohjeet, jotta saimme auton sovitulla 2,20 euron hinnalla. Siinähän siis seisoin 88-vuotiaan ei kovin lämpöisiin vaatteisiin pukeutuneen huonosti liikkuvan äitini kanssa hankien keskellä ja odottelin edelleen kuljetusta.  Lopulta taksi tuli ja parin minuutin kuluttua olimme äitini luona ja pääsin lähtemään takaisin omaan kotiin klo 14:30.  Jos kaikki olisi mennyt niin kuin piti, niin tämä olisi tapahtunut klo 12:45.
Aattoilta sujui vanhaan tuttuun tapaan kahdeksan hengen sukulaisporukalla, sillä Merjan ja Pekan pojat, Joonas ja Pietari olivat molemmat Suomessa.  Lämpimän ruoan söimme Pekan ja Merjan luona aloittaen klo 16. Perinteistä jälkiruokajäädykettä sekä kahvia ym. siirryimme nauttimaan meille.

Myös lahjat jaettiin meillä.

Joulupäivänä Ilpo keksi ruveta siivoamaan pikkuhuoneemme kirjakyllyjä.  Kierrätykseen lähti muutama hyllymetrillinen vanhoja maantieteen ja ympäristönsuojelun ym. tenttikirjoja sekä vanhoja luontoaiheisia tietokirjoja sekä romaaneja, joita ei tule luettua uudestaan.  Lainasin ulkoiluvälinevarastosta jonkun lapsen pulkan ja pakkasin kirjat isoon IKEA-kassiin.   Siirsin kuusi täyttä kassillista as oy:mme roskahuoneeseen, josta naapurit ovat jo ottaneet kirjoja ja ison kasan luontokuvakirjoja jätin kassiin odottamaan joululomalta palaavaa opettajaa, joka vie kirjat kouluunsa.

Onneksi kirjat tuli vedettyä pulkalla heti ensimmäisenä iltana pois sillä heti joulun jälkeen ilmat lauhtuivat ja piha on nyt jään ja hiekan sekä veden peittämä.

Lauantaina 29.12. kävimme Metkan kanssa HSKH:n järjestämissä agilitykisoissa Ojangossa.  Teknisesti Metka osaa homman, mutta jostain syystä se nuuskuttelee ensimmäiset viisi esteväliä ja kiihdyttää vauhtia vasta sen jälkeen.  Molemmilta radoilta tuli runsaasti yliaikaa.  Ensimmäisen radan toiselta hypyltä tuli kielto, koska nuuskuttelu johti siivekkeen ohi ja toinen rata tehtiin ilman ratavirheitä.

Uuden vuoden aaton vietimme Ilpon kanssa kotona kaikessa rauhassa omien koirien sekä Vinhan kanssa vanhentuneita tacoja syöden.  Ihmettelin, että mikä lisuke aiheutti tacoihin kummallisen maun ja jälkiä siivotessani kurkkasin tacolaatikon parasta ennen päivää, se oli 04.2009.  Kirjoittelen tätä vuorokausi aterian jälkeen ja säästyimme mahavaivoilta, mutta makuelämys ei kaipaa toisintoa.

Ruskalla on kuulo mennyt, joten illan pauke ei sitä haitannut eikä Metkakaan ole ruvennut pelkäämään pauketta ja rakettin ulinaa.  Alkuilta meni Vinhallakin mukavasti, mutta yrittäessäni viedä koirat pisulle klo 21 oli meteli jo sellainen, että Vinhan piti päästä heti takaisin sisälle ja se pakeni tuttuun turvapaikkaansa vaatehuoneeseemme.

Onneksi paniikkioireet hävisivät vähitellen ja Vinha saattoi nukkua omassa kassissaan rauhallisesti.
Mekin siirryimme yhden tienoissa sohviltamme (Ilpo olohuoneesta ja minä pikkuhuoneesta) nukkumaan. Kuvassa anopin maalaus ja yöpöytäni joulukoriste.