perjantaina, maaliskuuta 23, 2012

Grillikausi on aloitettu

Pienellä pihallamme on maa jo paljastunut lumikerrosten alta ja iltapäivällä nautimme ensimmäisen grilliaterian lasitetulla parvekkeella, jossa lämpöä riitti vaikka ovi pihalle oli auki.
Illan agilitytreeneissä juhlimme Santtu-russelin Riimi-äidin 14-vuotis synttäreitä sekä Napsu tibben nousua 2-luokkaan. Herkkuja riitti :).
Olemme talven aikana käyneet Helin sekä Vinhan, Jymyn ja Metkan kanssa Hallainvuorella ja koirat ovat saaneet juoksennella vapaana. Varsinkin hiukan tuhnuisessa säässä kuten maanantaina siellä sai kulkea melko rauhassa.  Alamäkipolkupyöräilijät tai muut koiraihmiset eivät häirinneet.  Koirat juoksentelevat yleensä polkua edestakaisin.  Joskus kaikki ovat edessämme, joskus perässä.  Tällä kerralla koirat olivat edellämme kun Metka yht´äkkiä putosi lumen läpi hyvinkin metrin syvyiseen kalliokoloon. Heli nosti Metkan niskasta takaisin hangelle ja jatkoimme matkaa. Siinä kulkiessamme tuli mieleen: jos Metka olisi ollut perässämme ja pudonnut siellä hangen läpi kallion koloon emme olisi välttämättä huomanneet asiaa eikä se olisi ehkä osannut haukkumalla ilmoittaa, ettei pääse pois kuopasta.  Tässä oli siis onni onnettomuudessa.

Viime lauantaina eli 17.3. kävimme Millan ja Helin kanssa Kansallisteatterissa katsomassa Homo-musikaalin.  Oli siinä jokunen hyväkin kohta, mutta väliajan päättyessä nauratti, kun katselimme parvelta permannolle: "Kännykät ja niissä Facebook olivat auki aika monella :)."
Ex-kollega laittoi viikolla FB-päivityksen, jossa oli kuva vaatehuoneen 100:sta kenkäparista hyllyillä järjestyksessä. On meilläkin suuri osa kengistä hyllyillä, ne vain sattuvat olemaan erilaisia ulkoilu- ja urheilukenkiä: lenkkareita talveen ja kesään, agility- ja aerobickenkiä yms.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti