maanantaina, tammikuuta 27, 2014

Talvi tuli sittenkin ja Bingis B:t jo 1-vuotiaita

Vuoden ensimmäisenä lauantaina kokoontuivat Hikka-äiti ja 6 lastaan agilityharrastuksen merkeissä Tattarisuon hallissa.  Hauskaa oli :).  Kuvassa Nopsa, Ruksi, Aamos, Jyrä, Muka, Hikka ja Crossi


Lauantaina 11.1.2014 päivällä odotteltiin edelleen lunta. 
Illalla lunta vihdoin tuli muutama mm ja kuun puolivälin seuduilla pysyivät pakkaset - 15 - 20 asteen tuntumassa.
 Pienikin lumikerros piristää mukavasti mieltä ja ulkoilu koirien kanssa on mukavaa.
21.1. saavutti Nopsa yhden vuoden iän.  Paino on vakiintunut noin 10 kiloon ja säkäkorkeus on juuri ja juuri alle 43 cm.  Toiveissa on, että agilitykisaaminen voidaan suorittaa medi-luokassa, mutta se varmistuu vasta heinäkuussa 18 kuukauden iässä ;).



Nopsan synttärikahvit nautittiin herkutellen Millan tekemiä kakkutikkareita.
Nopsan kanssa agilitytreenit  jatkuvat ohjatussa ryhmässä viikoittain ja omatoimisestikin tulee käytyä Tattarisuon hallilla.  Keppien opettelussa verkkoja apuna käyttäen on jo päästy hyvään alkuun.
Kuun alussa ensimmäisissä keppitreeneissä näytti tältä ja kolmatta kertaa 12 kepin kanssa oltiin jo näin hyvässä vauhdissa.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti