lauantaina, tammikuuta 16, 2016

Ensimmäinen agilityn triplanolla

Ojangossa Racinel-Areenalla oli tänään oman seuran kisat 3-luokkalaisille.  Sain seuralta joululahjaksi pari lahjakorttia kiitokseksi toimikunta-aktiivisuudesta ja niinpä ilmoittauduin kisaamaan kolmelle Leena Rantamäki-Lahtisen radalle. Radat näyttivät jo tutustuttaessa sellaisilta, että ne sopivat meille Nopsan kanssa. Nopeilla hyvin irtoavilla koirilla oli ongelmia.  Vaikka Nopsa on nopea, niin se ei yleensä valitse itse esteitä vaan odottaa minulta lupaa niiden suorittamiseen. Siksi ratojen suoritusajat eivät olekaan niin hyviä kuin ne Nopsan nopeuden huomioiden voisivat olla. Nopsan vahvuus on hyvin pienet kääntymiskulmat, kuten videolta kaapatusta epätarkasta kuvastakin näkee. Nopeat irtoavat koirat valitsivat tässä kuvan etualalla olevan putken pään. Minä sain Nopsan kääntymään takimmaisen päähän, kuten oli tarkoitus.
Heli otti asustuksestani kuvan ja FB-päivityksessä kerroin: " Tekstiiliurheilua se on agilitykin 
Hymiö smile. Ensimmäistä kertaa jalassa juoksutrikoot (toisten housujen alla Hymiö wink) ja juoksijan kompressiosukat. Tuloksena triplanolla Hymiö smile.
 
Ensi viikonloppuna onkin vuorossa toiseen lempiharrastukseeni eli matkustamiseen liityvä asia -Matka messut.  Sain bloggaajana kutsun messuille kolmatta kertaa, muutenhan messuilla on tullut käytyä siitä asti kun niitä on Helsingissä pidetty. 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti