torstaina, heinäkuuta 20, 2017

Kevät ja puoli kesää kulunut

Kevät ja puoli kesää on mennyt.  Onneksi aika ei ole tullut pitkäksi, sillä puuhaa riittää ja siksipä tämän blogin päivitys on jäänyt tekemättä. Metkaamatkustelua- ja I-HAH blogia on tullut päivitettyä ahkerammin. Linkkejä juttuihin löytyy täältä.  

Kuopioon pääsin käymään Nopsan Jyrä-veljen perheen kanssa 18.-19.3.2017 senioriohjaajien agilityn SM-kisoihin. Mestaruustittelit menivät muille, mutta reissu oli mukava.  Linkin takana matkakertomus.  

Kromfohrländereiden jalostustarkastuksessa kului maaliskuun viimeisen viikonlopun molemmat päivät.  Oli mielenkiintoista seurata muiden roturisteytysländereiden käyttäytymistä.  Paikalla oli sekä parsonrussellinterrieri- että tiibetinterrieriristeytyksiä.
Toukokuun alussa lähdin Helin seuraksi Turkuun kuvaamaan Helin ja Nopsan treenejä Elinalla.  Treenihallin vieressä oli pieni satumetsä kauniine sammalmattoineen. 

Eipä ole valittamista omissakaan lenkkimaastoissa Hallainvuorella. 
Heli on jatkanut kisaamista Nopsan kanssa ja palkintopallisijoituksiakin on kertynyt, vaikka edelleen Nopsa kyselee kisoissa kovasti lupaa etenemiseen ja siihen kuluu turhaa aikaa. 
Jymyn kanssa Heli on jatkanut rally-tokoilua ja osallistui kisoihin 7.5.  I-HAH:n blogiin kokosin kisoista valokuvia.  

Kevät tuli keikkuen.  10.5. kävimme Ilpon kanssa Hakaniemessä torikahveilla räntäsateessa. Opetusministeriöstä saimme kylmää vettä niskaamme Kivikon Koiraurheilukeskuksen hallihankkeen tiimoilta eli emme saaneet avustusta ja hallin rakentamista ei päästä aloittamaan omin varoin tänä vuonna. Jatkoa pitää miettiä.
13.5. kävimme Millan kanssa retkellä Kaivopuistossa katsomassa suurta hevostapahtumaa.
Ja seuraavana viikonloppuna oli vuorossa SMT:n exät ja nyxät tapaaminen Suomenlinnassa.   Seuraava tapaaminen sovittiin jo keväälle 2018 Piritan rantaan. 
Kevään etenemistäkin tuli kuvattua sekä kotipihalla, että koiralenkkien varrella.  Tänä keväänä pienen pihamme koristeomenapuu (tai mikä lienee) kukki kauniisti, vuosi sitten kukintaa ei ollut juuri ollenkaan.  Valkuvuokot kukkivat aika myöhään, kuva on otettu 23.5.2017.

Perinteinen pyörämatka Viroon, tällä kertaa Pärnuun,  tehtiin jo touko- kesäkuun vaihteessa. Matkakertomus ja kuvia löytyvät linkkien takaa. 

Kesän agilitykisoja varten hankittiin kevyt ja helposti kasattava & purettava teltta, joka piti tietysti koekäyttää jo kotona. 
Ensimmäinen kisaretki 16.-18.6. suuntautui SM-kisoihin Lappeenrantaan ja siellä I-HAH:n medikoirien joukkue sai pronssia, mukana Heli ja Nopsa.  Matkakertomus ja kuvia linkkien takana ja I-HAH:n blogiinkin tein pienen jutun. 
Kuva: Ida Alexandersson
Juhannuksena Heli ja Nopsa olivat kisaamassa Savonlinnassa.  Me teimme Ilpon kanssa kierroksen Itäisessä Euroopassa.
21. - 23.6. Valko-Venajä Minsk, matkakertomus ja kuvia
23. - 26.6. Ukraina Odessa, matkakertomus ja kuvia
26.6. Transnistria, matkakertomus ja kuvia
26. - 28.6.  Moldova Chisinau, matkakertomus ja kuvia

Kesä- heinäkuun vaihteessa oli vuorossa reissu Turkuun agilityn MM-karsintoihin.  Matkakertomus ja kuvia löytyvät linkkien takaa samoin pieni juttu I-HAH blogista
Mikkelissä kisattiin agirotutapahtumassa 8.-9.7. ja siellä tuli pientä menestystä sekä Helille & Nopsalle ja minulle & Nopsalle. Metkaamatkustelua blogissa on matkakertomus ja kuvat-sivustolla kuvia. Myös I-HAH blogissa on kerrottu kisatapahtumasta. 


12.7. järjestettiin I-HAH:n kentällä Kivikossa rally-tokokisa (juttu blogissa), johon Helikin osallistui Jymyn kanssa saaden toisen hienon tuloksensa avoimesta luokasta, pisteitä 94. 
Lauantaina 15.7. kävimme Pekan, Merjan, Ilpon ja koirien kanssa Isosaaressa, joka on avattu yleisölle kesäkuussa.  Pieni matkakertomus ja kuvia löytyy linkkien takaa. 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti