torstaina, heinäkuuta 05, 2012

Kesäkuu vasta lupaili kesää

Kesäkuu 2012 ei oikein vielä tuntunut kesältä.  Montaakaan kertaa ei saanut kulkea käsivarret ja jalat paljaina vaan lämpötila pysytteli alle 20 asteen.  Luonto sentään näytti kauniit värinsä ja Latokartanon sekä Hallainvuoren välisillä pelloilla sai iltalenkillä ihailla jänisten koiramaisia leikkejä.
17.6.2012 kävimme Jyväskylässä päiväretkellä jännittämässä agilityn SM-kisojen finaaliratoja.  Tuliaisiksi Ruska sai Hurtan vedenpitävän manttelin, jota toki kokeilin myös Metkalle (kuvassa).
Heli ja Milla olivat Annan ja Sinin kanssa Turun perukoilla Kurjenrahkan kansallispuiston kupeessa vuokramökillä juhannuksen ja kävivät Tuorlassa agilitykisoissa.  Minä lähdin mökille sunnuntaina bussilla 68 HKI, junalla, bussilla 21 TKU Ruskan, Vinhan ja Metkan kanssa.  Matkat sujuivat helpomin, kuin olin osannut kuvitellakaan. 

Mökki oli pienen suolammen rannalla ja reissusta on lisää kuvia kuvablogissa.
Toki kuva koko russelilaumasta Metka, Ruska, Vinha ja Jymy on lisättävä tähänkin. :)
Päivät mökillä sujuivat mukavasti parin päiväunen kera köllötellen Metkan, Ruskan ja Vinhan kanssa.
Lauantaina 30.6. piti päästä ihmisten ilmoille ja niinpä ajoin Hietalahden kirppurorille.  Siellä oli eräällä myyntipöydällä tarjolla sinisiä teema-astioita ja minulta puuttuivat voileipälautaset ;).  Ostin niitä 8 kpl yhteishintaan 35,- euroa. Oikeastihan minulta ei puutuu yhtään astiaa vaan niitä on liiankin kanssa.  Sain kuin sainkin lautaset mahtumaan kaappiin.
Sunnuntaina 1.7. lähdimme Ilpon kanssa keskustaan lounaalle Pitkänsillan kupeeseen Flying Dutch  ravintolalaivaan. 14,- euron kalalautanen oli aivan "syötävä" ja lounasseurana oli kaiketi laivan henkilökuntaan kuuluva omia luitaan syövä bullterrieri sekoitus.
                                               
Hesarissa pyydettiin muutama päivä sitten juttuja siitä, kuinka interrailmatka vuonna 1972 on muuttanut lukijoiden maailmaa.  Kirjoitin omasta matkastani, josta löytyy myös blogimerkintä vuodelta 2006.  Valokuvia ja negatiivejä etsiessäni löysin vanhoja äänilevyjä ja teki mieli kokeilla, miten niistä syntyisi uunissa pieniä kulhoja.  Syntyihän niistä, vielä kun keksisi niille oikeaa käyttöä. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti