tiistaina, elokuuta 05, 2014

Vihdoinkin helteitä

Helteitä on jatkunut toista kuukautta :).  Kohta päästään ennätyspitkään yhtäjaksoiseen hellekauteen. Tuuletin pyörittää sisällä 31 asteen lämpöä ja samoja lukemia on ulkonakin mitattu.
Koirat viihtyvät parhaiten eteisen perukoilla, jonne auringonvalo ei asunnossamme yllä.


Viikolla 30 juhlittiin monenlaisia merkkipäiviä.  Nopsa saavutti 18 kuukauden iän, joka oikeuttaa osallistumaan virallisiin agilitykisoihin. Tosin niihin ei nyt ihan vielä olla menossa. Oma virallinen eläkeikä tuli täyteen ja Ruska täytti 16 vuotta 25.7. Ruskaa juhlittiin kuohujuoman ja..
... kakkukahvien kera.
Helin jemmoista löytyi teline Brasiliasta vuonna 2007 tuliaisiksi tuodulle riippukeinulle, jonka sain viriteltyä pihallemme.  Ilmat ovat tosin olleet niin kuumia, ettei loikoilua pihalla ole voinut harrastaa.
Mansikoitakin kävimme Helin kanssa poimimassa juhlaviikon alussa.
Torikahvit kuuluvat kesän rutiineihin
ja Millan kanssa kävimme pyöräretkellä mm. Ihana-kahvilassa.
Lauantaina 2.8. kävimme Nopsan kanssa länderileirillä. Iro-veljen perheen tyttäret  näyttivät koirankäsittelytaitojaan Nopsan ja tibländer Alman kanssa.
Helteitä on käyty paossa niin Jakomäen hiekkakuopilla kuin Aurinkolahden uimarannallakin. Jostain syystä niissä kummassakaan paikassa ei ole ollut sinilevää, jota muuten on esiintynyt runsaasti.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti