tiistaina, syyskuuta 23, 2014

Loppukesän ja alkusyksyn kiireitä


Elokuun ensimmäisen viikon loppupuoli oli vilkasta entisten kollegoiden ja seurakavereiden tapaamisaikaa.  Torstaina 7.8. kokoonnuimme muutaman entisen AM kollegan kanssa "Mattolaiturille".  Pieni sadekuuro ja lähistöllä käynyt ukkonen pelottelivat hetken, mutta ohittivat iloisen joukkomme.  Perjantaina 8.8. meitä kokoontui useita kymmeniä ex-SMT:läisiä  ravintola Virgin Oiliin ja mukana oli kymmenkunta ex-EM kollegaa.  Monenlaisiin suuntiin on entisten matkatoimistolaisten tie kulkenut ja toki osa meistä on päässyt jo ansaitusti vain nauttimaan elämästä.
Perjantain aamupäivä ja sunnuntain 10.8. iltapäivä kuluivat Messukeskuksessa koiranäyttelyssä vapaaehtoistöissä ATD:läisten riveissä. Oli mukavaa vaihtaa työskentelyn ohessa kuulumisia vuosien takaa tuttujen koiraharrastajien kanssa.  Nopsa sai messutuliaisina uudet "muodinmukaiset" valjaat.
Hallainvuorta on kierretty kesän aikana muutamaan kertaan ja maisemat sieltä kohti Viikkiä jaksavat aina ihastuttaa.
Kesälomamatka suuntautui tänä vuonna Balkanille ja teemana oli uusien maiden keräily :). Nyt taitaa maiden määrä olla noin 60.  Matkakuvia löytyy vanhasta osoitteesta.
Kosovo Pristina
 Makedonia Skopje
Serbia Belgrad
Bosnia & Herzegovina Sarajevo
 ..... ja Mostar
Kroatiasssa Dubrovnik ja sen lähettyvillä oleva Cavtat olivat myös uusia tuttavuuksia vaikka Kroatian keski- ja pohjoisosissa onkin jo käyty aikaisemmin. 
Lomalle lähtö ei nykyään suju vain omat tavarat pakkaamalla.  Äitini pääsi lomani ajaksi kaupungin järjestämään lyhytaikaishoitoon Vuorensyrjän palvelutaloon ja pitihän sillekin reissulle tavarat pakata mukaan.  Koiriakin varten piti pakata ruoat, Nutrolinit, hammasharjat yms. sillä Ruska ja Metka menivät Millalle ja Nopsa pääsi välillä Pekalle & Merjalle, mutta treenipäivinä se oli Helin kanssa.
Loman jälkeen syyskuun ensimmäisenä lauantaina olimme Nopsan ja sen neljän sisaruksen kanssa MH-luonnekuvauksessa Kangasalla.  Nopsa käyttäytyi aivan itsensä tapaisesti.  Heti alkajaisiksi se vetäisi päänsä järjestäjien tarjoaman kaulapannan läpi ja tämän operaation jälkeen oli mikrosirun tarkastaminen jo yhtä kiemurtelua.  Itse kuvauksen aluksi olisi järjestäjien pitänyt saada hiukan "kopeloida" Nopsaa, mutta se oli toista mieltä.  Ei se murissut eikä yrittänyt purra kokeen järjestäjää, mutta pakitti niin paljon, että tämä osio piti keskeyttää.  Minun kanssani Nopsa leikki, mutta ei tietenkään vieraan ihmisen kanssa eikä varsinkaan kummallisella paksulla järjestäjän tarjoamalla lelulla. Äänet tai haalarit eivät sitä mitenkään pahasti pelottaneet, mutta  haamuille piti haukkua voimakkaasti eikä asujen alta paljastuviin ihmisiin olisi tehnyt mieli tutustua, mutta lopulta rohkeus voitti :)  Ehkä saan jonain päivänä lisättyä tänne videoita ja yhteenvedon Nopsasta verrattuna länderelle tehtyyn ihanneprofiiliin. 

Sunnuntaina oli vuorossa  I-HAH:n järjestämät agilitykisat, joissa olin vastaavana koetoimitsijana.  Puuhaa riitti ennen ja jälkeen kisojen.
10.-15.9.2014 olimme Helin kanssa Luxemburgissa matkalla, jota oli odotettu jo vuosi.  Kyseessä oli kannustusmatka aglityn MM-kisoihin.  Valokuvia löytyy valokuvablogista.

Kisoissa näkyi selvästi, että kontaktisteet suoritetaan nykyään juosten.  Niinpä mekin kävimme Nopsan kanssa treenaamassa juoksu A:ta lauantaina 20.9. Ojangossa.   



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti